päässä kuiskailee joku,
se houkuttelee mua hyppäämään
parvekkeelta kohti tähtiä.
itkin.
miksi se tuntui niin hyvältä vaihtoehdolta.
puristin tuolin käsinojia.
en ole syönyt muutamaan päivään paljonkaan.
liikkunut sitäkin enemmän.
olo on niin hassu.
epätodellinen,
masentunut,
onnelinen ja sekaisin.
tähän tottuu. ulkona paistaa aurinko. kietoudun sen valoon
tai sitten vain piiloudun varjoihin takaisin
ei sen kuuluis mennä niin. mutta eipä sua estääkkään voi. toivon vaan että pärjäät.
VastaaPoista