kissanpentuja.

 

mua inspiroi suunnattomasti muiden sairastumiskertomukset. sairasta. vai? kai se vähän on. mutta haluan sitä niin paljon. luut, laihat reidet, kapeet kasvot, ohuet sormet. läiheisten takia mä en kuitenkaan haluais haluta. ja ulkona sataa vettä.

tänään mulla ei oo edes nälkä,
varjoja vaan jotka säikytin
pois.
haluaisin myös marionettinuken ja osata laulaa kauniisti. ja kissanpennun kehräämään.

olo

blogi on ruman värinen,
ja luulin että se piristäisi. ei se kuitenkaan tee niin.
joku kalvaa mua sisältä päin. en kestä olla.

vihaan,
inhottaa se mitä olen,
mitä en tee,
mitä ajattelen,
mitä en saa aikaiseksi.

ja mä en tiedä mitä mä olen,
vai olenko sittenkään, tai sitten mussa on monta.

hiljaisuus

en ole kadonnut mihinkään, olen vain ollut hiljaa. vaientanut äänet päästä.
mutta nyt en enää osaa puhua.
en halua koskea.
en osaa tuntea.

koitan kirjoittaa, sormet vielä toimivat.

haluaisin vain löytää sateenkaaren ja myöntää itselleni ja muille. ja uskaltaa.