vahva.

pelottaa tuleva viikko. ei saa olla yksin ja jos varjot tulee, muutkin ehkä näkee ne. pitää olla vahva, vaikka en osaa. kuinka jotkut pystyvät. osaavat olla, vain olla, normaalisti. istua bussissa, katsella ikkunasta, istuttaa kukkasia, rakastaa.
minä vain räpiköin ja räpiköin, kaadun aina uudestaan ja huvitan itseäni laulamalla itseni uneen.

joku valot sammuttaa.

Punainen kuminauha on kiedottu,
sanomalehti rypistetty.
Se tuoksui.
Silmien alla pöllöjä ja risuja,
suussa vain höyryä.

pää painuu, puut taipuu, pelkään, että kohta

selkä pettää

yöperhonen.

Ai miksikö ?
En minä tiedä, mitään, oikeastaan.
Tai ehkä sittenkin.
Tiedän, että tänään yhdeltätoista oli kaunista.
Tiedän, että saatoin pelästyä.
Tiedän, että ajatukset ovat umpisolmussa, useimmiten.
Tiedän, että
en ole varma tiedänkö sittenkään.

Yöllä mietin, mietin tosissani.
Luulen sen olevan jotakin mustaa. Musta ei ole ollut aina, se tuli puolitoista vuotta sitten.
Aluksi se oli vähän sumua, johon oli sekoittunut pakokaasua. Pian sitä oli kuitenkin vaikea hengittää.
Välittäminen sattuu kovasti ja täyttää keuhkot tervalla, hampailla.

kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni.

Jos ei voi olla kaunis, niin saa kai edes olla laiha.

Se luuli kai, että aurinko paistoi. Ehkä säteet pääsivätkin sisään, ne hiipivät, varovasti.
Sitten ne taas säikähtivät, huomasivat kai minut, ja lähtivät. Välillä ne saivat minut kuvittelemaan hassuja.

Kesällä painoin neljä kiloa vähemmän, vaikka en edes yrittänyt.

Varjokuva palasi. Luulen, haaleampana.

don't forget to breath

Sillä on kauniit kasvot, eikä se huomaa kun katson.

Jos antaa itsestään kaiken, kilven toisen eteen. Kuuntelee niin, että verta vuotaa korvista ja silmistä valuu koppakuoriaisia, vai ovatko ne hämähäkkejä.

"Olethan kunnossa, ai et, huomaan sen. Rakastan sua, ihan totta, autan jaksamaan, loppuun asti."


"Ai, okei..."

Kaunis sormesi painaa punaista, mutta miksi jaksaisitkaan. Tänään vihasin itseäni. Raaputin sateenvarjon ranteeseeni. Juoksin, enkä löytänyt, oksensin vain kolmesti. Kulta, minä kyllä selviän.

Hoivaan sinua, täytyy vain unohtaa minä.
Hukkua.

.

Olen niin helvetin heikko. En saa työnnettyä paksuja, ällöttäviä sormiani riittävän syvälle. Vatsalaukku ei halua päästää mitään ulos. Ei, se nauraa heikkoudelleni, pystyn kuulemaan sen. Seinätkin, vaaleat tapetit seinien pinnalla kukkineen, voin kuulla kuinka ne kaikki kuiskivat. Eivätkä ne kuiski tarinoita auringonlaskuista. Keskiöistä, niistä ne pitävät, minun turvalliset seinäni. Niillä on juonia, paljon sotkuisia juonia. Niitä ne kuiskivat ulos ja päässä vihloo.

varjot voivat tulla, minä kuuntelen.

sinne missä hän on.

Kannoin Sinua. Rimpuilit kuitenkin, halusit köysien kiristävän. Hiertävän. Nautit siitä.
Etkö huomannut, etkö tosiaan?

Jälkiä minussakin. Ne polttavat ja nautin siitä.

sinä päivänä

Olen ollut täällä ennenkin.
Tuli kuitenkin kesä ja halusin pois vankilastani. Heitin kaiken pois. Veitsen. Päiväkirjan. Kuvat Sinusta. Kaiken mitä puristin, hengitin.
Palasin kuitenkin. Ehjempänä ehkä, kuvittelisin.

Täynnä roskaa. Saako ne kaavittua pois? Olen vain ruma kuva.